Turun seudun pöytäjääkiekko esittäytyy
Turun seudulla on pelattu pöytäjääkiekkoa jo reilut pari vuosikymmentä. Nykyisellään voimissaan oleva toiminta on kuitenkin vasta viime vuosina startattua ja sen taustavoimat ovat kerääntyneet Turkuun ympäri maakuntaa. Turun lisäksi pöytäkiekkoilijoita tulee Naantalista, Raisiosta ja Paimiosta.
Alueelta löytyy tällä hetkellä maailmanlaajuisessa vertailussakin kovaa peliporukkaa, sillä hallitsevan maailmanmestarin Roni Nuttusen (Raision pöytäjääkiekko | WR #
Tuoreempaa pelaajistoa edustavat Kimmo, Kevin ja Aleksi Eriksson sekä Antti Suojanen, jotka kaikki kuuluvat Turun liigan vakiokalustoon. Ja on joukkoon eksynyt muutama entinen paimiolainenkin, Santalan Juha-Matista Nurmion Sampoon ja Tuomikosken Tommiin.
Satunnaisesti vierailijoita käy myös kauempaa, tällä kaudella Kupittaalla on nähty mm. Talpelan Taigan villi kolmikko Jani Herlevi, Santtu Sainio ja Teuvo Moisa sekä PÖLYn Ismo Aulaskari.
Kovien kärkinimien katrasta ei kannata kuitenkaan pelätä, sillä jatkuvasti pelaamassa käy myös vasta peliuransa alottaneita sekä kaikkea siltä väliltä - oman tasoista vastusta löytyy itse kullekin.
Vuoden mittaan Turussa taistellaan Turun liigan turnauksissa lauantaisin epäsäännöllisesti noin kerran tai kaksi kertaa kuukaudessa ja lisäksi Naantalin Vapaa-aikatullissa pelaillaan lähes joka sunnuntai. Uudet pelaajat ovat enemmän kuin tervetulleita paikalle! Pääskyvuoren liigaa pelataan aina silloin tällöin Turun Pääskyvuoressa.
Turun ja Naantalin pöytäjääkiekkoliigojen ohella väkeemme voi törmätä TuTon kotipeleissä Kupittaan jäähallilla, jossa on katsojille tarjolla mahdollisuus kokeilla pöytäjääkiekon hurmaa.
Tiedot tulevista turnauksista löydät tulevien turnausten sivuilta ja yhteystiedot täältä. Ota rohkeasti yhteyttä ja tule pelaamaan.

